Jäsenemme ovat ohjanneet useita omaleimaisia animaatioelokuvia, jotka ovat kiertäneet ahkerasti festivaaleilla, näkyneet televisiossa ja napsineet palkintoja. Animaatiokopla voi myös osallistua yhteistuotantoihin ja toimia alihankkijana mittavammissa projekteissa.
Olemme juhlineet 20-vuotista taipalettamme pitkin vuotta. Pidimme bileet, ja TAFFissa ja yhteistyössä MUU ry:n kanssa Taiteiden yönä järjestettiin juhlanäytökset. Näytöselokuvia voi nyt katsella
[...]
Maija Isola suunnitteli Marimekolle yli 500 kangasmallia, niistä tunnetuimpana Unikko. Hän oli myös lahjakas ja tuottelias kuvataiteilija, joka haki töihinsä vaikutteita lukuisilta matkoiltaan.
[...]
Kurkista luovaan alitajuntaan virtuaalitodellisuudessa! Animaatiokoplan Leena Jääskeläinen työstää parhaillaan AVEKin tuella demoversiota virtuaalitodellisuustaideteoksesta Making Art In My Dreams. Teos tutkailee unien ja luovuuden
[...]
Seta ry:n käynnistämä kolmivuotinen TIKA-hanke pyrkii edistämään intersukupuolisten ihmisten näkyvyyttä ja ihmisoikeuksia Suomessa. Animaatiokopla oli mukana aivan hankkeen alkutaipaleella tuottamassa materiaalia tiedonlevityksen avuksi.
[...]
Reetta Neittaanmäen ja Kaisa Penttilän ympäristöaiheinen animaatioprojekti vuodelta 2018, joka sisälsi roskankeruu- ja animointitalkoot sekä piksillaatio- ja nukkeanimaatiokuvauksia Helsingin maisemissa sään armoilla.
[...]
Animaatiokopla sai ilon toteuttaa animoidut alku- ja loppujaksot kesäiseen lastenelokuvaan Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset. Animaatio noudattelee Sinikka ja Tiina Nopolan Heinähattu ja
[...]
Leena Jääskeläisen animaatioelokuva Contact! palkittiin lyhytelokuvafestivaali Kettupäivillä parhaana animaationa. Contact! on kokeellinen lyhytelokuva liikkeestä ja kohtaamisesta, joka tutkailee yhtäläisyyksiä ja eroja tanssin, judon
[...]
Muistikuvia on Erika Weisten ja Reetta Neittaanmäen kokeellinen dokumenttielokuva. Elokuvaan haastateltujen ikäihmisten muistojen kautta hahmottuu hirtehisen huumorin sävyttämä, ihmisläheinen kertomus elämän iloista ja suruista.
[...]