Animaatiokopla sai ilon ja kunnian toteuttaa musiikkivideon Ninni Poijärven upeaan kappaleeseen ääriviivat. Tekniikkana on perinteinen käsinpiirretty animaatio. Tekotapa oli melko työläs, sillä kappaleella on mittaa peräti kahdeksan minuuttia. Alusta lähtien oli kuitenkin selvää, ettei kappaletta vaan voi lyhentää videoversiota varten, sillä se on täydellinen kokonaisuus, jossa ei ole mitään liikaa. Onneksi mukaan saatiin neljä animaattoria! Vaivannäkö kannatti, sillä lopputulos on mielestämme todella onnistunut. Koko tunnelmallisen albumin voi kuunnella täältä.
Piirsimme animaation kuvaamaamme videon päälle. Tämän klassisen tekniikan nimi on rotoskooppaus, ja se on keksitty jo 1915.
Työryhmä: Jan Andersson, Maria Björklund, Leena Jääskeläinen ja Kaisa Penttilä
