Animaatiokoplan Erika Weisteen ja Aki Viikilän toteuttama monikanavainen animaatioinstallaatio Sieniä ja ihmisiä kertoo ihmisen elämän mittaisesta vaelluksesta yhdessä sienten kanssa. Teos pohtii sienten ja ihmisten välistä yhteiseloa, sekä sienestyskulttuurin merkitystä luontosuhteeseemme ja metsässä liikkumisen taitoon. Teoksen innoittajana ovat olleet Erikan äidin tarinat, joissa sienestäminen kietoutuu yhteen lapsuusmuistoihin karjalaisesta kulttuurista. Kertomusten kautta rakentuu mielenmaisema, kuvitteellinen kartta, jonka avulla metsissä liikutaan.
Aki Viikilä on koostanut kertomuksista teoksen äänimaiseman, joka lomittuu yhteen Erikan animaatioprojisointien kanssa. Oman toimijuutensa teoksen visuaaliseen vaikutelmaan tuovat Akin rakentamissa sienitaloissa asuvat osterivinokkaat. Näytteillä saattaa sienien elämänvaiheiden mukaan olla sieniryppäitä, pieniä nupuloita, kuivia käkkäröitä, tai ei mitään näkyvää. Taiteilijan hallinnan puute teoksestaan on muistutus ihmisten ja muiden elävien välisistä suhteista, joissa vuorovaikutus on molemmin puolista, eikä ihminen voi aina muokata siitä juuri mieleistänsä.
Teos on ollut näytteillä galleria Huudossa Helsisingissä 10.10.-2.11.2024, sekä Taidekeskus Idässä Lappeenrannassa 9.1-1.2.2025. Työtä on tukenut Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Karjalan rahasto.


